|
Viikko 34
Muotoseinän puhdistus saatu päätökseen ja uusia reittejä tulee vielä muutama lisää. Tule testaamaan uudenkarheita muotoreittejä!
Viikko 26
Muotoseinän puhdistus aloitettu, valitamme häiriöitä.
Viikko 25
Muotoseinälle ei ole lisätty reittejä nyt vähään aikaan koska aloitamme seinän pesun juhannuksen jälkeen pienissä osissa.
Viikko 16
Nettisivuille lisätty nyt myös Usein kysyttyä -osio. Palautetta sivustosta voi lähettää osoitteeseen kiipeily at kuntokeskuswolf.com.
Viikko 12
Reittejä vaihdeltu nyt tiuhempaan tahtiin, homma on vielä vähän kesken, esimerkiksi greidilaput puuttuvat vielä useasta reitistä. Anna ohjaajille palautetta kuinka hyvin he ovat onnistuneet reitin teossa! :)
Viikko 49
Seinän vuosihuolto saatetaan tämän päivän aikana päätökseen. Entistä ehommalla seinällä patjojen pressut kiinnitetty paremmin, rikkinäisiä pultinreikiä korjattu ja kattoon lisätty lisää klippejä. Katon reittilinjoissa tapahtuu pienoisia muutoksia varomääräysten tiukentumisen johdosta.
Viikko 47
Lokakuun viimeisenä sunnuntaina käydyistä Suomi-cupin osakilpailuista on videoita katseltavissa SportTubessa.
Viikko 41
Ville ja Leena läpäisivät puhtaasti kiipeilyohjaajakokeen Havukalliolla pari viikkoa sitten ja ovat täten Suomen Kiipeilyliiton auktorisoimia kiipeilyohjaajia.
Viikko 39
Seinällä järjestetään Suomi-cupin osakilpailu lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Kilpailun tyyppi on onsight lead difficulty ja sarjoja miehille, naisille ja toppahousuille. Lue lisätiedot täältä.
Sääntöihin on tehty pieniä lisäyksiä ja muutoksia. Kertaa säännöt täältä.
Viikko 36
Ville on tehnyt muutamia kovien poikien reittejä jotta kaikille olisi tasapuolisemmin kiivettävää. Laurikin pääsi hengissä takasin Kiinan reissultaan, kuvia ja matkakertomuksia täältä. Ohjaajaa voi pyytää varmistamaan myös muina ajankohtina kuin 'sinkkuilloissa' tiistaisin, mutta joskus työt painavat liikaa päälle ja he saattavat kieltäytyä.
Viikko 33
Junnuvuorot alkavat taas tämän viikon lauantaina. Vertikaali järjestää tutustumistilaisuuden juniorikiipeilyyn lauantaina 25.8 klo 10-12 jolloin on myös mahdollisuus kokeilla kiipeilyä. Päivä jatkuu kaikille avoimella esittelytilaisuudella kiipeilystä tai kiipeilykerhon toimnnasta kiinnostuneille klo 14:ään asti. Tilaisuuteen kannattaa osallistua erityisesti jos olet kiinnostunut kerhon järjestämistä kursseista tai uusista kiipeilyvälineistä.
Junnuvuoron pidentyneen ajan vuoksi kiipeilyohjaaja on lauantaisin paikalla klo 13-17.
Viikko 31
Seuraava seinäkiipeilyn alkeiskurssi 7.-16.8. tiistaisin ja torstaisin klo 17.00-19.00 (yhteensä neljä kertaa), hinta 40e. Varaa paikkasi heti! p. 03-2238 700
Jäsenrekisteröintikaavake on nyt mahdollista täyttää netissä tai printata oman paperiversion kotiin.
Syksyn aikana asennetaan koko salin tiloihin jäähdytysilmastointi, joka raikastaa luonnollisesti myös kiipeilyseinää.
Viikko 29
Ensimmäinen seinäkiipeilyn alkeiskurssi on saatettu päätökseen kunnialla. Kurssin aloitti 9 innokasta aloittelijaa. Toinen alkeiskurssi järjestetään mahdollisesti jo elokuussa.
Viikko 23
Uusi hinnasto julkaistu ja on voimassa välittömästi. Nyt myös seinälle voi ostaa edullisemman päiväkuukausikortin, jolla pitää tulla sisälle ennen kello 14 ja poistua ennen neljää. Kesäkuukausiksi voi ostaa sikaedullisen kahden kuukauden kortin hintaan 75e. Korteista ei saa Vertikaalin alennusta.
Viikko 22
Boulderotteiden pesu on nyt saatu päätökseen, tervetuloa testaamaan uuden karheita otteita :) Wolfilla järjestetään KO1-kurssi syyskuun 15. ja 16. päivä, kurssille pääsyvaatimuksena KTO-tason hyväksytty läpikäyminen. Ilmoittautumiset Leenalle seinälle.
Viikko 15
Reitit vaihdetaan viimeistään 3 kuukauden välein, jos haluat suosikkireittisi säilyvän vielä hetken pidempään, ilmoita siitä henkilökunnalle. Lue ilmoitustaululta sääntöpäivitykset, uudet reitit ja ajankohtaiset asiat.
Viikko 9
Otteet pyritään pesemään kaikki maaliskuun loppuun mennessä, osa boulderista saattaa olla ajoittain tyhjänä.
Viikko 4
Normaali arki taas käynnissä taukojen jälkeen. Ruuhkahuiput yleensä viikolla (tiistaina ja torstaina erityisesti) klo 18-20 ja lauantaisin. Jos haluat päästä vapaasti haluamallesi reitille vältä näitä aikoja.
Viikko 50
Boulderikisojen jäljiltä seinä vielä aika tyhjä, laitetaan otteita takaisin kunhan keretään. Tarkoituksena saada myös boulderiseinälle reittejä värikoodeilla. Kisojen tulokset täällä.
Viikko 46
Päätettiin järjestää kaikille avoimet pikkujouluboulderkisat, katso erillinen kutsu täältä :)
Viikko 45
Vertikaalin junioritoiminta pyörähti käyntiin täydellä osallistujamäärällä. Reittien greidaukset merkitty värilipuilla aloitusotteeseen.
Viikko 43
Jatkot on nyt saatu seinälle. Kattoreittien viimeisistä täytyy vielä selvittää, täytyykö ne vaihtaa metalliketjullisiin. K-15 asiaan saatiin tarkennusta, eli nyt on suullinen lupaus, että osaavan huoltajan seurasssa ja valvonnassa pääsevät myös alle 15-vuotiaat lapset kiipeileimään.
|